Vuosi digitaali-hiljaa

No onpas edellisestä postista aikaa. Jospas minä saisin tänne nyt kirjoteltua useammin kun tuo vaimotin ei.

Kaikkea siis tapahtunut: tehdas, jossa olin töissä, kaatui alta pois, ja oleilin syksyn työttömänä. Helmikuun alusta olen kuitenkin ollut aivan toisennäköisissä hommissa, tuijoittaen monitoria 12h vuoroissa, öin ja päivin, arkena ja pyhinä, aina.

Muksut kasvaa, Benny koulussa käy. Starttiluokalla. Taksikyydillä menee. Paitsi silloin, kun taksi on 20 minuuttia myöhässä, hän lähtee kävelemään ja hortoilemaan tuonne Helsingintielle. Onneksi eräs roskakuski hänet poimi sieltä ja vei kouluun. Sai kuljetusyhtiö noottia, kuskia ei henk.koht. olla päästy vielä näkemään.

Mutta nyt täytyy rientää töihin vahtimaan, ettei vihreä muutu punaiseksi.

Published in: Uncategorized | on March 4th, 2010 | No Comments »

Joulu, uusi vuosi ja lapset

Oli sitten joulu, uusi vuosi ja lapset on vieläkin. On täydellinen työntekijä, joka sairastaa LOMALLAAN, on ystäviä, jotka palaavat kotiin, on hurjia lauseita heittelevä taapero, on syntyneitä kaksosia, on päänsärkyä, vatsatautia, sotkua ja ihania ystäviä jouluaattona. Kiitos Helen, kun tulit aatoksi piristmämään meidän juhlintaa, kiitos karjalanpaistille vatsaa täydentävästä täydellisestä mausta. Sitten kunv ielä pääsisi eroon KAIKESTA herkullisesta sokerisesta vatsantäytteestä, elämä voisi alkaa maistua muultakin kuin pahoinvoinnilta.

Aaron käyttää keskimäärin yhden vaipan päivässä nykyisin, juuri kun olemme saaneet ihania uusia bodeja lahjaksi, tietenkin. Ulkona on kylmää kun pakastimessa, joka kaipaa sulatusta. Ja minun alusvaatelaatikkoni ilmeisesti siivousta…

Ja uutta läppäriä tai vaihtoehtoisesti uutta näyttöä odotellessa. Jouni vähän väänsi turhankin innokkaasti jo ennestään epämääräistä kuvaa antanutta näyttöä ja lopputuloksena on kaunis repeillyt reuna näytön oikealla laidalla. Vaikka joululahjaksi tuli kaikkea mahdollista koruista suklaan kautta toppahousuihin, näyttö/kone ei ollut listalla. Gilmoreitakin puuttuu enää yksi kausi ja sain järjestettyä joulun kunniaksi makkarin lipastonkin <3. Muuten kaikki on sekaisin kuin vaatehuone joulun jälkeen. Ja se muuten syö paketteja!!!! Vaatehuone siis. Tämän siitä saa, kun lähtee kesken ajatuksen pelastamaan omaa maailmaansa.

Published in: Uncategorized | on January 3rd, 2009 | No Comments »

Naytto

Jees, eli mentiin sitten tuhlaamaan vuoden säästöt tämmöseen 22-tuumaseen laajakuvanäyttöön. Vaikuttaa oikeen toimivalta, wintoosan työpöydälläki on niin paljon tilaa taas, että ei tiedä, mitä siihen laittaisi ;)

Mutta pelit ja leffat näyttää varsin paljon paremmilta kuin siitä vanhasta 17-tuumasesta putkesta.

Published in: Uncategorized | on October 16th, 2008 | No Comments »

melatoniini

siinä vasta verraton aine <3. Jos oma elimistö ei jaksa skarpata, sitä saa purkista =D. Ja täysin luonnontuotetta! Hämmästyttävää. Pojat ovat uinumassa molemmat, minä en. Kohta kylläkin. Huraa. Innostukseni asian tiimoilta häiriintyy valtavasti kiitos Gilmoren tyttöjen =).

Ajatuskin katkeilee ;P

Esikoulu taitaa olla kivaa. Bennyä ei oikein saa pois sieltä ja aamutkin ovat menneet ihan okei. Nyt sen täytyisi alkaa nukahtaa aiemmin, että saadaan homma rullaamaan ihan kunnolla. Kun tuo nukkuminen on suorastaan haasteellista joskus =D. Mutta olen optimistinen, että tästä selvitään kyllä.

On aina jännittävää odotella jounia pois töistä, kun siellä eletään erikoisia aikoja, muutoksia sinne ja tänne. Ihan kun olis oma työmaailman kauniit ja rohkeat =D.

Ja huomenna mä selviän siitä, etten ole virallisesti hullu, on hoitoneuvottelu.

Nenään tuoksuu luonto, kaislamatto etukäteiseksi synttärilahjaksi saatu ja norsuverhot koristavat tulevaa syksyä meillä. Ihanaaaa!

Published in: Uncategorized | on August 12th, 2008 | No Comments »

Uni

Sitä ei näin vanhana tajuakaan, kuinka olennaista se on. EIkä riitä määrällisesti vaikka nukkuisi kymmenen tuntia, ei sen pitää olla YHTÄ jaksoista. ONneksi on keksitty melatoniini, sillä saa nukahdettua ja jahka tuo hampaiden teko nyt vähän hellittää, elämä voi aaronillakin pysähtyä öiksi.

Tässähän alkaa tuntea itsensä ihmiseksi. Mitään ei saa tehtyä totaalisen väsyneenä, kaikki vähänkin keskittymistä vaativa, kuten tämä, ei vain irtoa. Nyt sataa kuin Esterin paikoista, Aaron touhottaa ilman vaatteita, yllättävää, ja Benny on serkkujen luona yökylässä. Edellispäivänä ei voitu mennä, kun oli eskariin tutustuminen (josta bennyä ei tietenkään meinannut saada pois), mutta eilen sitten onnistui yökyläily.

Tein suklaakakkuakin, sekoitin kahta ohjetta. Mutakakun ja low carb suklaakakun ja lisäilin omiani. Herkkua tuli, joskin keskusta ei jäänyt kovinkaan mutaiseksi. Hyvää kumminkin <3. On tehnyt NIIN kauan mieli suklaakakkua, että jotain piti keksiä =D.

josko tänään saisi aikaiseksi vaikka tiskit… dream on, babe.

Published in: Uncategorized | on August 8th, 2008 | No Comments »

Huutavan ääni yössä

Josko tuo tänä yönä ei olisi niin hirveä, särkylääkettä laitettiin ihan kunnolla. Jos hampaa juuressa on verta ja se on tunkenyt vähän enemmän näkyviin, voi olla luultavaa, että se sattuu… Tyhmä äiti, huonot yöt. Saas nähdä, kuinka nyt käy. Ja vielä maailman paras parantaja hätiin niin eiköhän ala Similän perheen yöt (ja C 17 rapun) parantua <3.

Kuorokin alkaa jossain vaiheessa, ikävä alkaa olla jo ryhmälaulantaa. Tai no, mikä tahansa laulanta kävisi, en ole kranttu. Mikrofoni olisi hyvä ja vaikka piano, vielä kun ITSE osaisi soittaa… Voi hitsin pimpula, tarttisko sitä vanhoilla päivillään alkaa opetella soittamaan?!

Ei sentään, pois moiset unelmat, paha mieli vaan pukkaa päälle.

Naisena on sitten hienoa olla. Varsinkin silloin kun on tiettynä aikana kuukaudesta nainen. Siihen pääll eenemmän hyttysenpistoja kun meressä vettä ja huonoja unia, niin avot. Voiko elämältään enempää toivoa?

Benny on hyväksynyt oman matalan vuoteensa, viihtyy siinä joka yö, ei paljon meidän sängyssä näy. Itse tosin pelkään putoavani koko ajan, kun en enää nuku seinän vieressä. Paljon vaivaa, toivottavasti ennen pitkää edes paljon hyötyä. Muuttaminen, oli se kokonaan tai vain huoneesta toiseen on syvältä.

Published in: Uncategorized | on July 22nd, 2008 | No Comments »

Uusi tietämiskone

Noniin, tulipahan sekin virhe nyt sitten tehtyä, että tilas uuden tietokoneen. Eipä sitä tosin ole haikailtukaan kuin neljä vuotta, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Nyt tosin näyttää siltä, että joudun odottelemaan sitä tommoset puoltoista viikkoa, kun näyttää myyjältä komponentit loppuneen. Ei voi mitään, elämä on odottamista. Mutta tämän pitäisi nyt olla semmonen masiina, että siitä ei sitten muutaman vuoden päästä tartte vaihtaa ku prossu ja ehkä muistit ja näytönohjain ja kotelo ja virtalähde… ;) Mutta saman emolevyn voi siis pitää :D Ja näyttö tarttee tietty vaihtaa, ei tommosesta vanhasta putkesta oikee oo enää mihinkää. Mistä saaitais Jounille kilo tolkulla palkankorotuksia? Ei tiedä hän.

Edit:
No, eipä tarttenu niin kauaa odotella, ja Jumala järkkäs meille halvalla uuden kotelonkin. Se on punainen! :) Eli ens viikolla pääsee Jouni asennushommiin (jos on aikaa), ja uusi kone näinollen pelikunnossa ehkä viikon päästä.
Kukahan ostais tuon vanhan masiinan. Halvalla sais.

Published in: Uncategorized | on July 16th, 2008 | No Comments »

Kengät jalassa on hyvä kulkea

Niin, kunhan kengät ovat sopivat… Vietin Mauku-aikaa etsien sellaisia kenkiä, jotka EIVÄT tee rakkoja, saa varpaita särkemään, hengittävät edes vähän. No halpoja ei löytynyt, piti ostaa kalliit. Kaveri kyllä lohdutti, että se on aika normi hinta kunnon kengästä, se mitä maksoin, mutta jostain syystä se ei kamalasti lohduta.

Pojat olivat kotona isin kanssa, varsinaista poikein hubailua <3. Kaupassa kävivät ja ulkoilivat siinä sivussa, ja Anu kävi hakemassa Bennyn omiensa kaveriksi. Huomenna mennään sitten muksujen kanssa matalalentoa. Saas nähdä, miten sitä jaksaa =O.

Raha on siitä ongelmallinen juttu, että jos sitä on, se menee, jos sitä ei ole, sitä ei myöskään mene. En oikein käsitä, miten se on mahdollista. Tai parempihan se tietenkin on niin päin, kuin toisinpäin… Sitä kutsutaan modernissa yhteiskunnassa velkaantumiseksi, jota me emme suinkaan harrasta.

Elokuvia on ihana katsella, kun saa katsella rauhassa. Varsinkin hyviä elokuvia…

Published in: Uncategorized | on July 16th, 2008 | 1 Comment »

Meri on sitten iloinen asia<3

sellainen näppärä ja suolainen, jossa voi pestä vaippoja ihan tosta noin vain. Se täytyy pestä pois jos on metallinen lelu, siinä voi uida ja sinne voi tipahtaa pelastuliivit päällä ja selvitä hengissä… Siellä on levää, kotiloita ja kaikkea kivaa. TOimiva space barkin olisi kiva.

Aaron on nyt sitten ilmaissut mielipiteensä tietokoneista. Otti hiiren ja pissi sen päälle. En tiedä oliko tarkoituksellista mielenosoitusta, mutta kuulemma elukatkin osaavat moista jäynää tehdä, niin kaipa suurinpiirtein älyllisesti samalla tasolla oleva lapsikin. Eipä ole nyt sitten konetta tullutkaan räplättyä pariin päivään, kun meren rannalla hengailtiin koko porukka tulevassa Raaseporin kunnassa. On se oma sänky kuitenkin aika herkkua.

Jotain tarttis vielä syödä, nälkää kurniin suolissa ja vaikka missä. Kellokin on jo paljon, mutta tuli otettua niin kivoja kuvia, että täytyy kattella ne vielä tänään. Hyvää matkaa Maria missä kuljetkin.

Published in: Uncategorized | on July 7th, 2008 | No Comments »

miksei kaikki voi olla helppoa`?

miksei aina voi tehdä oikein? miksi ensin oikealta tuntunut ei kohta tunnukaan oikealta myöhemmin? Miksi on helpompaa kiertää totuutta kun kohdata toisen ihmisen väheksyntä tai pettymys itseen? Miksi aikuiset ja lapset käyttäytyvät samalla lailla? Miksei voi etukäteen nähdä päätöksiensä seurauksia?

Miksi ei voi osata pitää suutaan kiinni? Benny rakastaa ääntään, aaron on oppimassa siihen pikkuhiljaa, sanoja alkaa tulla koko ajan lisää. Eivätkä ne enää ikinä lopu!

Published in: Uncategorized | on June 30th, 2008 | No Comments »